29.1.2015 Ensimmäisellä tunnilla teimme aarrearkun kannelllisesta pahvilaatikosta. Itse käytin isoveljeni vanhaa valkolakin laatikkoa. Laatikko päällystettiin erilaisilla kierätysmateriaaleilla. Käytin enimmäkseen tapettia ja vanhan kirjan sivuja. Olen aikasemmin tehnyt kenkälaatikosta aarrelaatikon mihin olen kerännyt kaikkia ihania muistoja elämän varrelta. Sen laatikon maalasin. Oli mukava päästä ensimmäistä kertaa "tapetoimaan".Silmiini pisti heti tuo kukkakuvionen tapetti josta päätinkin tehdä kannen. Reunaan löysin tuollaista puunrungon tapaista tapettia.
kirjojen sivuja, kansi ei meinannut
avautua kunnolla joten
tein laatikkoon kahvan.
Tätä ideaa voisi käyttää nuorten kanssa. He saisivat tehdä oman aarrearkkunsa ja keräillä sinne vaikka mukavia muistoja tai omia luomuksiaan. Työ opettaa kärsivällisyyttä, sillä tarvitaan aikaa jotta liima kuivuu ja pystyy siirtymään seuraavaa sivua liimaamaan.
Aarrearkku on sellainen symboli, joka kertoo sen että kierätysmateliaaleista voi saada ihmeitä aikaan. Käyttämällä mielikuvitusta esimerkiksi kirjan sivut taipuvat moneksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti